0

Retriitit

˜ RETRIITTI (< ransk. retrait, ’vetäytyminen’) Retriitin aikana opettelemme hengittelyä, kehon kuuntelua ja pysähtymistä – unohtamatta ihanaa, lempeää Hathajoogaa ja Äänimaljarentoutusta. Seikkailemme luonnossa, nautimme rauhasta,

Lue lisää »

Jooga

∼ Joogatunnillani opetellaan rentoutumaan, hengittämään, vahvistamaan ja kuuntelemaan omaa kehoa lempeän Hathajoogan keinoin. Rentoutuksessa käytän hyväksi maagisia Äänimaljoja, heleää Koshi-kelloa, Sadeputkea, sekä tummarytmistä Lapinrumpua. Tarvitset

Lue lisää »

Äänimaljarentoutus

∼ Äänimalja on kaunissointuinen instrumentti, jota soitetaan joko hieromalla puisella kapulalla tai villasta huovutetulla iskimellä. Äänimaljojen lempeä ääni soi pitkään, ja niiden soinnut rentouttavat ja rauhoittavat.

Lue lisää »

70-luvun lapsi

Synnyin 70-luvun alussa. Asuimme ensin Turun keskustassa vanhassa puutalossa ja myöhemmin muutimme juuri valmistuneeseen kerrostalolähiöön kaupungin laidalle. Kaikki rakennukset olivat uudisrakennuksia, joten uutta ja siihen aikaan modernia lähiötä asutettiin vauhdilla. Alueelle muutti pääosin lapsiperheitä, mikä oli mahtavaa.

Alkuun pihapiirimme muodostui usean kerrostalon kehystämästä savipellosta, jolle ei ollut asiaa (tottakai olin siellä ensimmäisten joukossa kumisaappaineni jumissa..). Kuukausien kuluessa pihat kunnostettiin viihtyisiksi leikkipihoiksi levähdyspenkkeineen. Oli keinuja, liukumäkiä, hiekkalaatikoita, nurmikenttiä, puita ja pensaita. Taloyhtiön tiloista löytyivät kerhohuoneet, pesutuvat, saunat, pyöräkellarit ja kellarit. 

Asunnot olivat silloiseen tyylin sisustettuja. Muovimattoa, värikkäitä kaapinovia ja suurilla kuvioilla vuorattuja tapettiseiniä. Silloin nelihenkinen perheemme muutti asuntoon jossa oli keittiö, makuuhuone, lastenhuone, olohuone, vessa ja parveke. Aikamoista luksusta siis pienen vanhan puutalokodin jälkeen.

Mahtoivat perheenäidit olla onnessaan, uusissa, varustelluissa kodeissaan.

 

 

No, me lapset oltiin! Kavereista kun ei ollut koskaan pulaa, laskin että pelkästään meidän pihalla asui ikäisiäni tyttöjä lähes kaksikymmentä ja poikiakin saman verran. Aina oli joku jonka kanssa keksiä tekemistä ja kyllähän me keksittiinkin. Välillä tytöt puuhastelivat tiiviisti pareittain ja välillä oltiin suurina joukkueina, pihan kaikki kakarat. Meidän pihalla vallitsi aikamoinen “me-henki”, eli ulkopuolisia ei oikein suvaittu, muutamia erityispoikkeuksia lukuunottamatta. Tyttöjen kanssa leikittiin paljon kotileikkejä. Koteja tehtiin hiekkaan, liukubaanan alle, nurmikoille, rappukäytäviin ja lumikinoksiin. Kun saatiin pihan pojat mukaan, pelattiin joukkuepelejä- nelimaalia, polttopalloa, maata, kuka-pelkää-mustaa-miestä, kymmenen tikkua laudalla, kirkonrottaa ja hailii-hailoota. Hypeltiin twistiä, hyppynaruja, ruutua ja kesäisin nurmikonsadettimien yli. Talvella luisteltiin keskelle pihaa jäädytetyllä luistinkenttällä, hiihdettiin ympäri pihaa ja kaivettiin tunneleita lumikinoksiin.

Taloyhtiömme oli todella aktiivinen, mm. joka elokuu järjestettiin pihajuhlat. Pihajuhlissa oli päivällä lapsille piirustuskilpailuja, pelejä, joskus jopa silloin harvinainen tramboliini. Illalla juhla huipentui tansseihin, joita kuorma-auton lavalla tanssiorkesteri tahditti. Asfaltille levitettiin puulevyjä, joiden päälle vuoltiin kynttilää, parkettien partaveitsien tarpeisiin. Lapset opetteli humppaa, valssia, jenkkaa ja tangoa aikuisten esimerkistä. Myynnissä oli makkaraa, limpsaa ja karkkeja. Aikuisilla taisi olla mukana omia pikku taskumattejaan. Talvisin järjestettiin hiihtokilpailuja, se olikin totista totta. Kerran jopa juoksin maaliin, toisen suksen irrotessa, etten menettäisi kolmatta sijaa. Palkinnoksi sain kaiverretun kahvilusikan. 

Joskus sujautettiin kaverin paidan alle ruusunmarja ja saatiin sitä hieromalla aikamoinen kutina aikaan.

Kun iski ilkikurisuus, kiusattiin pihan vanhuksia. Pimpotettiin Lampi-pappan ovikelloa ja juostiin kulman taakse karkuun. Pahinta pihakyylää ärsytettiin pomppimalla roskakatoksessa roska-astioiden päällä ja nautittiin miten Iita-mamma raivosi tuuletusikkunastaan. Yllytettiin pihan pienimpiä hullutuksiin ja hulluteltiin itsekin uskomattomilla jutuilla, kummitusseikkailuilla kellareissa ja hysteriaan johtavilla tarinoilla (kaikkea ei voi kertoakaan). Ja kun iski hoivavietti haettiin kaikkia kulmakunnan koiria vuoronperään pissalenkille.

Lähiö oli kuin pieni kylä. Sieltä löytyi pankit, posti, kampaamo, kirjasto, kaupat, grillikioskit, baarit, koulut, päiväkodit, nuorisotalo, urheilukentät, palloiluhalli, pururata ja seurakuntalo.

Kävin leikkikerhossa, seurakunnan kerhossa, luovan toiminnan kerhossa ja vapaaseurakunnan kerhossa. Kirjastossa käytiin kuulemassa satutunti ja lainattiin myöskin kirjoja. Kirjastokorttiin kerättiin kilpaa vuosileimoja ja joskus ylpeiltiin sinne saadulla porttikiellolla. Kerran järjestin itseni Pioneerien päiväretkelle, mutta kotona siitä ei oltu niin innoissaan kun kerroin mitä kivoja lauluja nuotion äärellä olimme laulaneet. Se kerho sai sitten jäädä. Vapaaseurakunnankerhosta, isäni mukaan “hihhulikerhosta” ei myöskään niin hihkuttu kotona. Politiikka ja uskonto eivät sopineet lapsen ymmärrykseen, itse rakastin raamatun tarinoita ja kaikkia kivoja retkiä. Luovan toiminnan kerhosta raahasin kotiin milloin minkäkinlaisia tekeleitä, pöytiä, tuoleja- kaikkea kätevää kodintarviketta, joita olin nikkaroinut ihan itse. Äiti ei niistä aina ilahtunut.

Jos valmista ohjelmaa ei ollut tarjolla, järjestimme sen itse.

Me lapset pidimme taloyhtiössä keskenämme mm. heppakerhoa, Elvis-kerhoa ja näytelmäkerhoa. Pääsimmekin usein taloyhtiön erilaisiin juhliin esiintymään parilla huumorinäytelmällä ja tanssiesityksellä, joita olimme tosissamme tehneet. Järjestimme keskenämme retkiä mm. hiihtomajalle, jonne oli kilometrien hiihtomatka. Perillä odotti hiihtomajan tädin höyryävän kuuma marjamehu ja joskus jopa munkkirinkilä. Uimahalliin kuljettiin metsän poikki ja siellä vietettiin monesti koko vapaapäivä.


 
 
 
 

 

“Kenes kakara sää olet?” huusi pihan vanhapiika kun sai minut kiinni pahanteosta.

Aikuisia ei tarvittu, kotona käytiin syömässä ja nukkumassa. Lapset saivat liikkua ja puuhata vapaasti, pidettiin toisistamme huolta. Kotona vallitsi kuitenkin kuri ja järjestys, joka pysyi suurimmaksi osaksi mielessä, koska hyvinkin nopeasti jostain raportoitiin jos oli jotain sopimatonta keksitty. Silloin katsottiin myös muiden mukuloiden perään, huolehdittiin yhdessä.

Niin ja pakkohan sitä oli olla mieleltään kekseliäs- telkkarista tuli ohjelmia vain tiettyinä aikoina, muulloin sai tuijotella pysähtynyttä testikuvaa. Radio Yle Suomi oli ainoa vuorokaudet ympäri viihdyttävä, mutta sitä ei ehtinyt paljoa kuuntelemaan. Joskus kuunnelmia istuttiin luurit päässä kuuntelemassa ja tietenkin tehtiin niitä myös itse.

Huh, miten hengästytti palata ajassa taaksepäin.

Mutta, sellaista se oli pääpiirteittäin, mun lapsuus 70-luvulla, jossa kavereilla oli se suurin rooli.

Osa edelleenkin parhaina ystävinä. 

 

Temppelin Emäntä