Lapset vinkuivat koiraa vuosia ja sain pidettyä pääni, ettemme sitä silloin hankkineet. Elämääni oli lapsena mahtunut kilpikonna, kissoja, marsu, hamsteri, akvaariokaloja ja koira. Mutta, lasteni aikana vain akvaariokaloja ja gerbiilejä. Eläinten hoitoa en siis pelännyt, vaan sitä luopumisen tuskaa, lohdutonta surua kun rakas lemmikkisi jättää sinut. Miksi järjestäisin itseni jälleen siihen tilaan, kun voin valita. En halunnut sitä kokea enää koskaan.
Ja sitä paitsi, jos niihin ruuhkavuosiin, olisin vielä koiran hankkinut, olisi varmaan poksahtanut muutakin kuin skumppapullon korkki.
Kuitenkin pelkäsin, että ajansaatossa koti autioituu, kun lapset häipyvät omille teilleen. Siivoushulluna siistin sitten kotimme kliiniseksi, nyhjötämme mieheni kanssa kahdestaan pesuaineen tuoksuisessa, järjestelmällisessä kodissamme. Elämisen jäljet häviävät.
Kun sitten edelliskesänä mieheeni iski armoton koirakuume, en voinutkaan enää vastustella… lapsethan olivat melkein jo pesästä lennähtäneet, olimme paljon kaksin – annoin periksi.
Sileäkarvainen mäyräkoirapoika Wäinö syntyi syksyllä 2015 maailmaamme sulostuttamaan. Olin silmänräpäyksessä rakastunut uuteen tulokkaaseen. ♥
Myönnän, välillä suren valmiiksi Wäinön poislähtöä, hölmö kun olen.Eletään nyt kuitenkin hetkessä..
Parhautta on napata Wäinö kainaloon ja painua päiväunille. Unohtaa maailman murheet ja nauttia pienen lämmöstä ja läheisyydestä. ♥