Ja taas pakattiin rinkkaa. Nyt se kävi jo jouhevammin, kun alkaa tulemaan rutiiniksi. Rinkan paino ei enää myöskään niin pelota ja kamatkin alkavat olemaan aikalailla vakio. Kotona säilytän erävarusteitani suuressa pärekorissa, josta niitä on helppo valita mukaan, milloin mihinkin.
Nyt olimme lähdössä koulun kanssa erätaitoleirille, kahden yön yöpymiselle Kurjenrahkan lähimaastoon. Rinkan paino ei siksikään niin huolettanut, kun pääsimme autolla lähes perille. Ja leiristä tekisimme pieniä retkiä vain päivärepun kanssa.
Oli marraskuu, märkää, kylmää ja pimeää..
Meidät oli etukäteen jaettu ”ruokaryhmiin”, jotta jokainen valmistaisi aterian vuorollaan koko porukalle. Ajatuksena harjoitella asiakasryhmän muonitusta. Parini sairastui juuri ennen leiriä, joten hoidin osuuteni yksin. Eipä hätää, pakastimesta nappasin kerättyjä sieniä ja itsetehtyjä limppuja mukaan ja loihdin ”asiakkailleni” lounaaksi sienikeittoa saaristolaislimpulla. Mukavan lämmintä ja metsään sopivaa eräruokaa. Tosin keiton tein valmiiksi jo kotona kun tiesin soppakattilan kulkevan autolla perille.
Saavuimme vesisateen saattelemana leiripaikalle, pystytimme yhdessä puolijoukkueteltan ja harjoittelimme tulentekoa eri tavoin. Itseveistetyillä kiehisillä ja klapeilla, sekä märillä puilla, risuilla ja suoalueelta etsityillä tervaksilla. Opin löytämään tervaskannon! Tulen syttyminen ja varsinkin kunnon nuotion aikaansaaminen on huikea tunne. Ja tuleen tuijottelu sitä parasta meditaatiota.
Kunnon varusteissa, et edes huomaa vesisadetta.
Illan pimetessä lähdimme harjoittelemaan yösuunnistusta pareittain. Matka ei ollut pitkä, muutaman kilometrin, mutta jälleen maasto tuntui haastavalta. Rynnistimme läpi ryteikköjen, soiden, kallioiden, hakkuualueiden ja metsien. Otsalampun valossa, kartalla ja kompassilla, sai tehdä töitä tosissaan. Mutta, kaikki rastit löydettiin, vaikka aikaa kuluikin tunteja. Uupuneina saavuimme leiriin ja kömmimme pusseihimme, iltapalakin jäi väliin, olin niin väysynyt. Suuri teltta lämpeni kaminalla ja märät varusteet roikkuivat tunnelmallisesti katonrajassa. Suunnistus höyhensaarelle sujui helposti.
Kun yö kävi pakkasen puolella, makuupussini oli ihanan lämmin.
Heräilimme pimeään aamuun, nautimme aamupuurot ja lähdimme matkaan. Päivä valkeni kun patikoimme läheiselle koulun omistamalle metsäalueelle, josta keräsimme valtavan määrän tuoreita kuusenoksia. Sidoimme oksista suuren ”donitsin”, eli risulautan. Kaikin voimin kannoimme tekeleen lammenrantaan, viritimme siihen pressun ja keikautimme vesille. Hauskaa, jokainen pysyi pinnalla!
Risulautta kantoi komeasti ja päätin että tätä testataan vielä kotonakin.
Leirissä alkoi lounaan jälkeen solmukoulu. Harjoittelimme merimiessolmun, paalusolmun, siansorkan, jalussolmun ja muutaman muun. Osa oli meripartiolaiselle jo tuttuja juttuja ja olleet ahkerassa käytössäkin veneemme köysivastaavana.
Solmukoulun jälkeen valmistauduimme iltaretkelle. Matkasimme läheisen suon reunaan, teimme tulet ja valmistimme loimutuslaudat. Sahatuista laudan pätkistä ja kerätyistä tuoreista oksista, saimme hienot loimutuslaudat lohelle. Kääräisimme perunat merisuolanyytteihin ja ne tekeytyivät hiilloksessa. Tunnelma oli taivaissa kun istuimme nuotioiden äärellä, tarinoimme ja odottelimme herkkujen valmistumista. Jälkiruuaksi teimme vielä perinteiset suklaabanaanit loppuhiilloksessa. Täydellistä! Hieno ilta, tyytyväisinä pujahdimme taas kaminan puhinassa pusseihimme. Uni tuli nopeaan.
Viimeisenä leiripäivänä harjoittelimme vesistön ylitystä eri tavoin. Solmimme köysillä puista ”A-tukin” ja ”Apinasillan”. Ylitykset sujui kepeästi ja oli mahtavaa löytää lapsekasta onnistumisen riemua osaamisestaan.
Onnistuminen vahvistaa itsetuntoa
Leirin eräruokaosuus jatkui seuraavat päivät koululla, Tuorlan opetuskeittiössä. Purimme siis leirimme ja matkasimme takaisin ”sivistyksen pariin”.
Eikä ollutkaan ihan mitä tahansa eräruokaa, vaan sukelsimme opettajamme johdolla todelliseen kulinariaan! Tähän hurahdin täysin. Valmistimme avotulella sellaisia herkkuja, että varasin jo paikkani tulevalle valinnaiselle eräruokajaksolle. Nyt on tiedossa uutta palvelua omaankin tarjontaan. Kotona meillä on jo kota, mutta hankin vielä liikuteltavankin avotulipisteen. Ruokaa voi tehdä nyt missä vain, avotulella. Mikä elämys!
Herkullisia hetkiä tiedossa siis ja saattaapi olla, että raaka-aineetkin löytyy lähempää kuin uskoisi.
Kevättä odotellessa!
♥
Luonnollisesti,
