Ajattelin herätellä blogiani jälleen, niin voitte seurata taivaltani Eräoppaaksi.
Paraisten Livian Erä- ja Luonto-oppaan ammattitutkinnon koulutus suuntautuu pääosin saaristoon ja siksi oli taas kuin tähtiin kirjoitettu tämäkin kohtaaminen. Koulun lähijaksot ovat pääosin vaelluksia tai retkiä, mutta ei siis pitkien matkojen päässä. Ensimmäinen kouluviikko vietettiin koululla. Ihana Tuorla, Kaarinassa, toimii nykyään myös Paraisten Livian toimitiloina. Ajelin siis eestaas kodin ja koulun väliä. Lähijakson tarkoituksena oli tutustua oppien lisäksi ryhmäämme. Olikin kiva yllätys, että joukkomme koostuu miehistä ja naisista, kaiken ikäisistä aikuisopiskelijoista.
Eka kouluaamu alkoi yllättävästi Tuorlan rantasaunalla. Viritimme tulet, veistimme nuotiotikut, loihdimme tikkupullataikinan, sekä nokipannukaffet. Nuotion äärellä, herkkuja nauttiessa, tutustuimme toisiimme. Tällainen koulu on mun mieleen! Ensimmäisellä kouluviikolla alkoi myös lajitunnistuksen opetus. Monta sivua kasveja, sieniä, ja eläimiäkin tunnistettavaksi. Aikamoinen savotta, mutta pieneksi pilkottuna uppoutunee muistini lokeroihin pikkuhiljaa. Opetustapa kun on minulle mieleinen, mahdollisimman paljon aitoa havannointia. Kasviopin tunnilla lajittelimme ja tunnistimme vesikasveja, sekä luokassa että luonnossa. Sieniin tutustuimme sieniretkellä ja luokassa jatkoimme jälleen lajittelua ja tunnistusta. Näin kyllä oppii parhaiten.
Aloitimme valmistelut myös tulevaan syysvaellukseen Ahvenanmaalla. Suunnittelimme retkiaterian, pilkoimme ainekset ja kuivasimme ne tehokkailla kuivureilla höyhenenkevyeksi. Ens alkuun pohdin että onpas tässä vaivaa, miksi ei vaan valmiita juttuja mukaan… mutta, mutta, lamppu syttyikin sitten myöhemmin. Teimme nimittäin yhdenyön retken koulun lähimaastoon. Valmistauduin retkeen pakkaamalla rinkkaani teltan, makuualustan ja makuupussini, lakanoineen, herkkuineen päivineen. Ja kylläpä se olikin painava! Hoksasin, että kilpailemme siis painottomuutta vastaan. Jokainen gramma merkitsee, kun taivallat rinkkasi kanssa matkaa.
Siinäpäs se, ensimmäinen oppi. Oppi, joka jalostuu matkan varrella.
Nyt patikkamatkamme oli lyhyt, koulun lähimetsään. Pystytimme teltat ja tarpit, valmistimme trangioilla illallisen ja kömmimme makuupusseihimme. Unta sain hakea pitkään, vaikka väsynyt olinkin. Kaupungin ja läheisen autotien äänet häiritsivät saariston hiljaisuuteen tottunutta mieltäni. Ja kun olin vaipumassa uneen alkoi reviirin kettu huutelemaan. Ketun öinen huuto on aika karmiva. Ja kun kettu hiljeni, valaisi komea kuutamo koko metsän. Lopulta nukahdin..
Aamu valkeni raikkaana ja kosteana. Aamiaisen nautin teltassani, kun naapurini tarjoili termariini kuumaa vettä, aika ylellistä. Tästä minä tykkään. Sitten purettiin leiri, harjoiteltiin erilaisia tarppivirityksiä (tarppi on vettä pitävä kangaspressu, josta saa naruilla monenlaisia laavuja ja suojia), valmistettiin lounas ja tehtiin vielä suunnistusharjoitus. Lämmin syyspäivä helli meitä kun lähdimme kotimatkalle, tyytyväisin mielin, monta uutta koulukaveria rikkaampana. Kotiläksyksi saimme tehtävän treenata rinkan kanssa patikointia, erilaisia matkoja pikkuhiljaa painoa lisäten. ”Ei maratoonaritkan lähde matkaan kylmiltään.” – kaikui saatesanoiksi.
Opetus jatkuu teamsinä, muutamina lähijaksoina koulussa ja retkinä. Tulossa Syys-, talvi- ja kevätvaellus, hiihtoa ja luistelua, sekä kesällä melontaretkiä. Tämä koululainen on intoa piukassa!
Miten sitten muu toimintani?
Älä huoli, avoimet viikkotunnit ovat kyllä jääneet tauolle, mutta tilauksesta teen erilaisia keikkoja. Joogaa, äänimaljarentoutusta ja tyhy-päiviä. Ja tietenkin ihanat retriittini jatkuvat normaalisti. Jurmo, Örö, Kökar, Lappi ja Kreikka, sekä purjehdus- ja melontaretriitit. Verkkokaupasta löytyy ihanuuksia ja myös joogaa, sekä äänimaljarentoutusta tallenteina. Opiskelen siis työni ohessa. Uudenlainen elämänvaihe tämäkin.
Heippatihei, kirjoittelen taas lisää seuraavan jakson jälkeen!
