Jouluviikko oli juuri niin tapahtumarikas kuin ajattelinkin sen olevan. Kaikki pitää tietenkin tehdä kuten ennenkin, perinteitä kunnioittaen.
Ei tässä välttämättä mitään järkeä ole, mutta joulutunnelma muodostuu näistä valmisteluista
Se tunne kun yllätysvieraita tulossa, eikä ole mitään tarjota. Onneksi, rakastan luoda ”ei mistään” jotain…
Viinipullo aukeaa yleensä hyviin hetkiin, jopa hyvien hetkien tai ruuan kruunuksi. Tuhansien hetkien korkit saavat paljon muistoja aikaan ja arvoisensa paikan kodissamme.
Luonto tarjosi mestarillista maisemaa ja hienon sokerihuurretun luonnon.
Teen itse ruuat, jotta tiedän mitä syön. Yksinkertaiset, nopeat ja helpot reseptit on mun juttu.
Kaivoin edesmenneen isomummun reseptin esiin ja ryhdyin jälleen, jokajouluiseen tapaan, piparitaikinan loihdintaan. Tällä yli 100- vuotisella reseptillä tulee maailman parhaat joulupiparit. Niin maistuvat, ettei niihin sokerikuorrutteita tarvita, eikä kuulukaan.
Ja sitä paitsi, jos niihin ruuhkavuosiin, olisin vielä koiran hankkinut, olisi varmaan poksahtanut muutakin kuin skumppapullon korkki.
Loputtoman tempoilun jälkeen temppelini järähti. Viikko sairaalan pedillä pysäytti. Crohnin tauti, krooninen suolistosairaus, oli diagnoosina kahden kuukauden kuolemanpelon jälkeen. Temppelini sai nyt kaiken huomioni, opettelin kuuntelemaan mitä sillä on sanottavaa, mikä miellyttää, mikä ei. Tällä tiellä olen nyt ja voin paremmin kuin koskaan.